23.9.1996

Vaatimukset Tuusulan käräjäoikeudessa

Virallisen syyttäjän syyte:

A oli 15.2.1994 Tuusulassa kuljettanut henkilöautoa yleisellä tiellä nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 0.87 promillea, sekä kuljettaessaan tuota omistamaansa henkilöautoa ja siihen kytkettyä kevyttä perävaunua Taulantien ja Venlantien yhdistävällä yhdistetyllä jalkakäytävällä ja pyörätiellä, jossa pihoihin ajo oli ollut sallittu, laiminlyönyt sovittaa ajonopeuden liikenneolosuhteiden mukaiseksi.

A:n varomattomuuden seurauksena oli ollut, että hän oli törmännyt autollaan ensin kulkusuunnassaan väylän vasemmalla puolella olevaan lumivalliin ja sen jälkeen polkupyörällä vastaan tulleisiin vuonna 1981 syntyneeseen B:hen ja tämän veljeen aiheuttaen B:lle muiden vammojen lisäksi vasemman säären murtuman.

Tämän jälkeen A oli

1) aiheuttamaansa liikenneonnettomuuteen osallisena kuljettajana laiminlyönyt avustaa mainitulla tavalla vammautunutta B:tä poistumalla paikalta ottaen B:n kyytiinsä toimittamatta tätä viipymättä saamaan asianmukaista hoitoa sekä

2) saattanut kipua valittaneen B:n avuttomaan tilaan nostamalla hänet autoonsa tietoisena hänen saamastaan alaraajan vammasta sekä kuljettanut vammautuneen B:n kotiinsa, jossa hän oli pitänyt B:tä vastoin tämän tahtoa, minkä lisäksi A oli laiminlyömällä toimittaa B:n saamaan vammoihinsa hoitoa pahentanut hänen tilaansa.

Sen vuoksi virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta, paitsi rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta, kohtien 1 ja 2 osalta heitteillepanosta ja laittomasta vangitsemisesta.

Asianomistajan vaatimukset:

C ja D alaikäisen lapsensa B:n huoltajina ja holhoojina yhtyivät syytteeseen ja vaativat A:n velvoittamista suorittamaan B:lle korvausta, paitsi kivusta ja särystä, henkisestä kärsimyksestä ja psykologilla käynnistä aiheutuneista kuluista korkoineen.

A:n vastaus:

A kiisti syytteen heitteillepanosta ja laittomasta vangitsemisesta sekä korvausvaatimukset.

Käräjäoikeuden tuomio 21.6.1994

Käräjäoikeus katsoi asianosaisten yksityiskohtaisten kertomusten ja lääkärintodistuksen perusteella selvitetyksi, että A oli syyllistynyt syytteessä kerrottuihin rikoksiin. Tämän vuoksi käräjäoikeus tuomitsi A:n rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta sekä rikoslain 21 luvun 11 §:n ja 25 luvun 9 §:n nojalla heitteillepanosta ja laittomasta vangitsemisesta yhteiseen 7 kuukauden vankeusrangaistukseen ja velvoitti hänet suorittamaan B:lle korvausta kivusta ja särystä sekä korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 15 000 ja psykologin kuluista 1 500 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.7.1995

A valitti hovioikeuteen. Virallinen syyttäjä sekä C ja D alaikäisen lapsensa B:n huoltajina ja holhoojina vastasivat valitukseen.

Hovioikeus lausui perusteluinaan:

Kohta 1. Rikoslain 21 luvun 11 §:n säännöksen soveltamisen edellytyksenä tässä tapauksessa oli, että A olisi tahallaan jättänyt B:n avuttomaan tilaan ja että tämän terveys olisi sen johdosta joutunut vaaraan.

A oli kertonut, että B oli tapahtumapaikalla valitellut jalkaansa eikä ollut pystynyt sillä astumaan. A oli vienyt B:n autollaan kotiinsa. Jalassa ei ollut näkynyt mitään normaalista poikkeavaa. A ei ollut osannut tehdä asiassa mitään ennenkuin vasta runsaan tunnin kuluttua, jolloin A:n tai kotiin saapuneen avopuolison toimesta oli puhelimitse otettu yhteyttä terveyskeskukseen ja poliisiin. Hovioikeus katsoi, huomioon ottaen B:n vamman laadun ja iän, ettei A, vaikka hän ei ollut toimittanut B:tä viipymättä saamaan asianmukaista hoitoa, ollut jättänyt B:tä rikoslain 21 luvun 11 §:n tarkoittamaan avuttomaan tilaan.

Edellä mainitun perusteella A:ta vastaan ajettu syyte heitteillepanosta oli hylättävä.

Kohta 2. Laittomasta vangitsemisesta tuomitaan se, joka tahallaan, ilman laillista oikeutta, sisään sulkemalla tai muulla tavalla riistää toiselta vapauden. A:n velvollisuutena oli ollut tarpeellisen avun antaminen loukkaantuneelle B:lle. A:n oli katsottava tässä tarkoituksessa vieneen B:n kotiinsa. Asiassa ei ollut selvitetty, että A olisi pitänyt B:tä kotonaan vastoin tämän tahtoa. A ei siten ollut menettelyllään syyllistynyt hänen viakseen väitettyyn laittomaan vangitsemiseen ja syyte tältä osin oli hylättävä. Tämän vuoksi tähän rikokseen perustuneet B:n korvausvaatimukset henkisestä kärsimyksestä ja psykologilla käynnistä aiheutuneista kuluista oli myös hylättävä.

Riittävänä seuraamuksena A:n syyksi jäävistä rikoksista oli pidettävä sakkorangaistusta.

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon johtuivat pääosaltaan siitä, että hovioikeus oli arvioinut A:n menettelyä oikeudelliselta kannalta toisin kuin käräjäoikeus. Asian ratkaisemiseksi suullisen käsittelyn toimittaminen hovioikeudessa, ottaen huomioon asianosaisten oikeusturva, oli ilmeisen tarpeetonta.

Hovioikeuden tuomiolauselma:

Hovioikeus hylkäsi syytteet heitteillepanosta ja laittomasta vangitsemisesta sekä vapautti A:n niiltä osin tuomitusta rangaistuksesta ja suorittamasta B:lle korvausta henkisestä kärsimyksestä ja psykologilla käynnistä aiheutuneista kuluista. Hovioikeus tuomitsi A:n käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja ruumiinvamman tuottamuksesta 50:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 000 markkaa.

Perustelut

Mitä tulee syytteeseen heitteillepanosta, A on kertonut, että B oli tapahtumapaikalla valitellut jalkaansa. A oli yrittänyt nostaa B:tä jaloilleen, mutta tämä ei ollut tuolloin lainkaan pysynyt pystyssä ilman tukea. A:n on viimeistään tässä vaiheessa täytynyt käsittää, että B:n saama vamma, joka myöhemmin ilmeni sääriluun murtumaksi, oli vakava ja vaati välitöntä lääkärinhoitoa. Sen hankkimiseen A:lla liikennevahingon aiheuttaneena on ollut velvollisuus. Viemällä B:n kotiinsa, jossa tämä ei ole saanut minkäänlaista asianmukaista hoitoa, A on jättänyt B:n, josta hän on ollut velvollinen huolehtimaan, avuttomaan tilaan ja siten aiheuttanut vaaraa tämän terveydelle. Teollaan A on syyllistynyt 1.9.1995 voimaan tulleessa rikoslain 21 luvun 14 §:ssä (578/95) tarkoitettuun heitteillepanoon, jota koskevaa rangaistussäännöstä on aikaisempaa vastaavaa rikoslain säännöstä lievempänä tapaukseen sovellettava.

Mitä tulee syytteeseen laittomasta vangitsemisesta, A on kertonut, ettei B ollut suostunut lähtemään terveyskeskukseen ja ettei hän ollut pitänyt B:tä kotonaan vastoin tämän tahtoa. B puolestaan on kertonut pyytäneensä A:ta soittamaan terveyskeskukseen sen jälkeen, kun A oli tuonut hänet asuntoonsa. A oli kuitenkin kieltäytyen soittamasta heti sanonut haluavansa odottaa B:n jalan terveydentilan kehittymistä. Edelleen B on kertonut jo A:n autossa pyytäneensä A:ta kaksi kertaa viemään hänet terveyskeskukseen. Toiseen pyyntöön A ei ollut vastannut mitään ja toiseen pyyntöön A oli vastannut, ettei hän vielä suostunut viemään B:tä terveyskeskukseen.

Sääriluun murtumasta on B:lle aiheutunut kipua. Hän on joutunut olemaan A:n kodissa noin puolitoista tuntia ilman minkäänlaista hoitoa. Tähän nähden A:n väite, että B olisi vapaaehtoisesti suostunut jäämään A:n kotiin, ei ole uskottava. Sitä vastoin B:n kertomusta ei voida pitää epäluotettavana sen vuoksi, että hän on Korkeimmassa oikeudessa toimitetussa suullisessa käsittelyssä eräiden epäoleellisten yksityiskohtien osalta kertonut eri tavalla kuin yli kaksi vuotta aikaisemmin tapahtuneessa esitutkinnassa.

Edellä esitetyn perusteella asiassa on selvitetty, että A pitämällä B:tä kotonaan vastoin tämän tahtoa on oikeudettomasti riistänyt B:ltä liikkumisvapauden ja siten syyllistynyt 1.9.1995 voimaan tulleessa rikoslain 25 luvun 1 §:ssä (578/95) tarkoitettuun vapaudenriistoon, jota koskevaa rangaistussäännöstä on tekohetkellä voimassa ollutta laitonta vangitsemista koskevaa rikoslain 25 luvun 9 §:n säännöstä lievempänä tapaukseen sovellettava.

A on syyllistynyt rattijuopumukseen, liikenteen vaarantamiseen, ruumiinvamman tuottamukseen, heitteillepanoon ja vapaudenriistoon. Häntä ei ole aikaisemmin tuomittu vankeusrangaistukseen. Yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen ei vaadi rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Ehdollista rangaistusta on kuitenkin pidettävä riittämättömänä seuraamuksena A:n syyksi luetuista rikoksista. Sen vuoksi A:n on ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella tuomittava sakkoon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan 1 ja 2 kohdan osalta rikoslain 21 luvun 14 §:n (578/95) ja 25 luvun 1 §:n (578/95) nojalla heitteillepanosta ja vapaudenriistosta sekä hovioikeuden hänen syykseen lukemista rikoksista yhteiseen 5 kuukauden vankeusrangaistukseen. Yhteinen vankeusrangaistus on ehdollinen koetusajan, joka alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 31.12.1997. Ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella A tuomitaan 50:een 20 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 000 markkaa.

Ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä täytäntöönpantavaksi, jos A koetusaikana tekee uuden rikoksen, josta hänet olisi tuomittava vankeusrangaistukseen.

A velvoitetaan suorittamaan B:lle käräjäoikeuden kivusta ja särystä tuomitseman korvauksen lisäksi korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 15 000 markkaa ja psykologin kuluista 1 500 markkaa 16 prosentin korkoineen 15.2.1994 lukien.

Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.